18. marraskuuta 2016

Ensimmäinen joululahja...




...jonka itse ostin itselleni!









Tämä nurkkaus on jo jonkin aikaa kaivannut
uutta valaisinta ja nyt se on täällä!

Ostin sen itse itselleni joululahjaksi...tai oikeastaan mieheni 
sen minulle osti.
Aiemmassa postauksessa Rautian sisustusillassa
bongaamani Bazar-valaisin olisi ollut juuri sopiva tuohon.

Löysin samantapaisen valaisimen Clas Olsonilta ja minusta
siinä oli kauniimpi tuo kupu ja mikä parasta
tämä oli edullisempi.
Lamppu on tarkoitettu kattoon tai seinään laitettavaksi
kiinteällä asennuksella, mutta mieheni
laittoi siihen johdon katkaisijalla.
Lampussa on "nivelet" ja siitä saa säädettyä korkeutta.
Nyt valaisin on hiukan tuon taulun edessä,
mutta säätämällä sen saa haluttuun kohtaan.
Tuo tekemäni asetelma on aika korkea, joten
halusin valonkin ylemmäs.

Jos joskus saan keittiöremontin niin tämän tapaiset
valaisimet tulevat myös sinne!

Hain myös muutamia männynoksia isoon
lasipulloon ja voi mikä tuoksu siitä tulee.
Menin sitten mieheltä kysymään, että
miltä nurkkaus nyt näyttää ja vastaus kuului:
"Nuo männyn oksat on hölmöt!"
Niihin on nyt vain tottuminen, sillä tänäkin jouluna
meille tulee joulumänty!

Mukavaa viikonloppua kaikille!


13 kommenttia :

  1. Voi noita miesten kommentteja ;) Minusta tuo nurkkaus on hieno juuri noiden oksien takia. Lamppukin on kyllä juuri sellainen, jonka haluaisin meillekin. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  2. Toi lamppu on aivan täydellinen ja voisin ihan heti ostaa tuollaisen meillekin.
    Miehet, ne ei vaan ymmärrä mistään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Miehet on miehiä! :) Välillä ihmetyttää miksi edes kysyn!

      Poista
  3. Kaunis, yksinkertainen valaisin. Tuon ottaisin itsekin. Nuo miesten kommentit, hoh hoijaa..

    VastaaPoista
  4. Miesten kommentit ovat joskus hieman erkoisia. Männynoksat sopivat tosi hyvin tuohon asetelmaan. Lamppu on hieno juuri noin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Lamppu on kuin tehty tuohon. Näyttää todella hyvältä.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Silloin saa mieluisan lahjan kun itse ostaa. Ihana toi pullo ja nuo männyn oksat, kauniita !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toisaalta pidän myös yllätyksistä, mutta nyt olen tyytyväinen tuohon valitsemaani lampuun!

      Poista
  7. Kiva valaisin ja hieno nurkkaus muutenkin.

    VastaaPoista